Pitkään kiusannut tekniikkamurhe vihdoin selätetty!
Kirjoitettu: 20.09.2022
Juuri nyt on sellainen olo, että tästä kirjoituksesta saattaa tulla aika pitkä. Joten jos päätät jatkaa lukemista, niin varaa nyt ainakin joku hyvä ja mukava asento, jos ei muuta.
Jotta saan nyt jotenkin homman avattua tähän kirjoitukseen selkeästi, niin täytyy itseasiassa palata kaudelle 2021. Jos olet lukenut minun tekstejäni aikaisemmin, niin saatat ehkä muistaa viime kaudella mainitsemastani tärinäongelmasta pyörässä, jota koitettiin kovasti ratkoa. No, sen ratkominen jäi viime kaudella minulta aika pahasti kesken, kun Botniaringin harjoituksissa kävi jarrujen kanssa se juttu ja kausi päättyi osaltani heinäkuun puolivälissä. Sinänsä tuo loukkaantuminen itsessään ei ollut iso asia, vaan enemmänkin koin vaikeaksi sen, että emme ehtineet ratkaisemaan ongelmaa pyörässä enkä itse päässyt kunnolla enää jatkamaan testaamista kauden aikana. Talvi tuli, enkä tiennyt edelleenkään mikä pyörässä lopulta oli ollut vikana, ja jos oli, niin oliko se nyt poissa vai ei. Päätin kuitenkin pistää kaiken peliin silmällä pitäen tulevaa kautta, jotta varmasti olisin ainakin tehnyt kaiken mahdollisen mitä oli tehtävissä, asenteella ”maksoi mitä maksoi”. Tästä syystä moottori käytiin talven aikana läpi huolellisesti (nyt puhutaan siis moottorista, jolla oli kuitenkin ajettu vasta muutamat harjoitukset ja kaksi kilpailuviikonloppua). Keula käytettiin liukuholkkien herkistyksessä, sillä se oli kyllä selkeästi ”tahmeampi” liikkumaan kuin muut samanlaiset (osassa näissä on ollut ihan uutena jo tällaista vaivaa). Myös takaiskarin preloadin säädössä oli vikaa, joka tämäkin talven aikana korjattiin. Uskottelin itselleni, että syy ongelmiin oli sitten kuitenkin oltava jollain lailla iskareissa, vaikka tavallaan alusta-asiat me ehdimmekin jo tavallaan poissulkea viime kaudella. Koska moottorista ei löytynyt mitään vikaa + runko oli jo kertaalleen mitattu suoraksi, sekä Botniaringillä olin viime kaudella ehtinyt jo testata toista takahaarukkaa ja linkustoa, ei ollut oikeastaan enää mitään muutakaan loogista selitystä. Yksinkertaisesti vain myin itselleni tämän teorian ja keskityin alkavaan kauteen kuten aina ennenkin, luottaen, että kaikki olisi nyt kunnossa.
Kauden ensimmäinen testi Alastarolla jäi tosiaan ihan viimeiselle viikolle ennen SM-kauden avausta, ja pitkän ajotauon jälkeen tuntui tosi kivalta taas ajaa. En huomannut pyörän tekevän varsinaisesti mitään tärinää missään, ja huokaisin helpotuksesta. Olimme kylläkin jo edeliskaudella todenneet, että Alastaron rata jostain syystä ei tuonut ongelmia esiin yhtä selvästi kuin miten ne esimerkiksi Kymiringillä tai Kemorassa tulivat. Ehkä jotenkin radan profiili, mutkavauhdit, kallistukset, tai joku sellainen ollut syynä, en osaa varmaksi sanoa. Motopark myös oli huono paikka todeta asian osalta mitään suuntaan tai toiseen, radan pomppuisuuden vuoksi.
Jotenkin minulle kuitenkin silti jäi asian suhteen pieni epävarmuus, ja halusin vielä pelata varman päälle tulevaa SM-kauden avausta varten. Päätin hankkia kokonaan toisen keulan pyörääni. Tämä oli minulle todella iso investointi, mutta aloin olla jo kohta vuoden jatkuneen epävarmuuden jälkeen niin vainoharhainen, että olin valmis tekemään mitä vain, että tällä kaudella pääsisin vihdoin keskittymään itse ajamiseen, enkä pelkästään ratkomaan ongelmia. Keulan osien tilaus meni todella viime tippaan, ja myös tekijän löytäminen – kuka ammattilainen ehtisi muutaman päivän varoajalla kasaamaan minulle uuden keulan? Onneksi MP Racingin Ari suostui venymään ja joustamaan aikataulujen kanssa ja sain kuin sainkin uuden keulan ensimmäiseen SM-osakilpailuun Motoparkkiin. Täytyy sanoa tässä kohtaa, että jos talvella tehty moottoriremontti ei vetänyt kassaa kuralle, niin viimeistään tämä sen kyllä teki. Mutta kun olin jo edellisen kauden jättänyt kesken, koin että tämä olisi varmasti sen arvoista – mitä vain, jotta voisin vain jatkaa ajamista siitä mihin se edelliskaudella jäi, ja ilman tekniikkaongelmia.
No, ne Motoparkin kisathan eivät menneet todellakaan niin kuin olin odottanut. Niistä oli tarkemmin edellisessä kirjoituksessani, joten skipataan sen viikonlopun ohi ihan suosiolla.
Treenejä jatkoin Juhannuksena Kemorassa, ja erittäin isoksi pettymyksekseni sain todeta pyörän olevan ihan samanlainen kuin mitä se edelliskaudella siellä oli ollut. Sama vanha tärinä, tai voisi melkein sanoa enemmänkin nypytys, oli edelleen läsnä. Joka kerta kun tiettyihin mutkiin käänsin sisään, ja laskin jarrupainetta pois, niin tärinä alkoi. Keskiosassa rataa mennään pitkään oikealle kallellaan ylämäkeä ”karuselliin”, ja tässä kohtaa pyörä melkein pomppi. Ja mitä parempi pito, sen pahempi ongelma oli. Uusilla renkailla pyörä oli aivan kamala ajaa. Olin todella hämmentynyt, eihän tämän pitäisi olla mahdollista. Kokonaan toinen keula, toinen takaiskari, moottori läpikäyty, runko mitattu, toista takahaarukkaa ja linkustoakin testattu, laakeristo vaihdettu, t-kappaleet vaihdettu uusiin jne.. SM-sarjassa kaikenlisäksi todella moni ajaa samanlaisella pyörällä, ja kaikki ajamme samanlaisilla renkailla, miksi minä olin ainoa joka kärsi tälläisestä, jos kaikki olisi kunnossa? Tästä alkoikin sitten sellanen työmaa, että ei tosikaan. Koska kaikki muu oli periaatteessa poissuljettu, joten ei enää jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin testata toista runkoa, ja tämän jälkeen toista moottoria. Niiden vaihtamisessa oli aivan tolkuton määrä työtä, rungon vaihtoa varten piti purkaa käytännössä koko pyörä atomeiksi, ja kasata se sitten uudelleen. Puhumattakaan siitä, miten helppoa oli löytää toinen runko.. ilman tukijoideni SVH:n, sekä Juha Iso-Tuiskun apua, tuota ei varmaan vieläkään oltaisi päästy testaamaan. Lisäksi toinen moottori saatiin lainaksi avuliaalta RAM Racingin Janilta. Olen todella kiitollinen kaikille heille avusta. Vaikka näistä kumpikaan ei poistanut ongelmaa pyörästä, saimme varmuudeksi nyt ainakin tiedon siitä, että vika ei ollut rungossa, eikä sen enempää moottorissakaan. Sinänsä se oli iso helpotus, etenkin sen moottorin osalta, mutta epäusko ja toivottomuus meinasi ottaa nyt tosissaan kyllä minusta otteen. TIESIN, että jotain oli edelleen pielessä, mutta osia alkoi olla jo niin paljon vaihdettuna, että alkuperäisestä pyörästä ei ollut enää paljoa jäljellä. Ja ei, vika ei ollut myöskään kuljettajassa, sillä pyörän vika oli ilmennyt toisellakin kuljettajalla. Tietenkin välissä kävin myös ajamassa muita pyöriä ihan vain, että lakkasin itsekin epäilemästä itseäni. Muut pyörät eivät tuntuneet samalta.
No, elokuun lopussa tilanne oli tosiaan se, että olin kesän aikana käyttänyt reilusti enemmän aikaa pyörän ruuvaamiseen, kuin varsinaiseen ajamiseen. Lisäksi olin ajanut useaan otteeseen Kemoraan, ja palannut takaisin kotiin aina leuka tiukasti rinnassa. Kemoraanhan on vain sellainen 5h per suunta autolla täältä etelästä, joten työviikon päätteeksi viikonloppureissu sinne ja takaisin vei aika nopeasti mehut. Voimat, ja rahatkin alkoivat olla tässä kohtaa jo niin loppu, että olin oikeasti jo valmis luovuttamaan, kuului se tapoihini tai ei.
Ville lopulta sitten haki pyörän minulta tallilleen tuon viimeisimmän tuloksettoman reissun jälkeen, ja vaihtoi minun oman moottorini takaisin paikoilleen, ja vielä kävi kertaalleen pyörää läpi. Vasta viikkoa aiemmin olimme vaihtaneet Janilta saadun lainamoottorin paikalleen, ja paria viikkoa sitä ennen uuden rungon. Joka kerta, kun olin ollut vajoamassa epätoivoon, sain kuulla sanat ”ennemmin tai myöhemmin se syy kyllä löytyy”. No siinä hän oli kyllä oikeassa. Lopulta syy tosiaan sitten löytyi. Ja voin tässä välissä kertoa, että vika oli todellakin niin ”jemmassa”, että ei sitä kyllä helpolla olisi kukaan osannut löytää. Takajarrukaliiperin runko/kiinnikkeet olivat nimittäin vääntyneet, ja nämä osat kanittivat taka-akselia/takavannetta, ja tekivät pyörän takaosaan jännityksen jota sinne ei tosiaan ole suunniteltu. Taka-akselihan siis menee tuon takajarrukaliiperin rungon läpi, ja tuo jarrukaliiperin runko taas on takahaarukassa kiinni. Tuo takajarrukaliiperin runko lukitsi akselia ja takavannetta jollain lailla takahaarukkaan, joka siis pääsi vaikuttamaan koko pyörän toimintaan. Takahaarukkahan on aika pehmeää materiaalia, ja normaalisti joustaa aika paljon ajossa. Tämä yhdistelmä jotenkin vaikutti epäsuotuisalla tavalla takahaarukan toimintaan, ja tavallaan tässä vaan oli sellainen täydellinen myrsky kaikkien osien kesken, joka sitten aiheutti tuon tärinän. Btw, tämä on muuten hyvä esimerkki siitä, miten moottoripyörässä asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia kuin mitä äkkiseltään mieltäisi; tärinähän tuntui pääasiassa keulassa - ja vika kuitenkin oli nyt ihan pyörän takana. Tärinä on tavallaan tullut pyörän ”läpi”, aina keulaan saakka. No, ensihätään osat moukaroitiin suoraksi, ja pahin vastus saatiin sieltä pois.
Vielä kerran oli siis laitettava Ducaton putki kuumaksi ja paineltava Kemoraan (tsempit muuten korjaamolle, jossa Ducato on tälläkin hetkellä, kulunut kesä oli sillekin aika rankka). Tällä kertaa oli vahva tunne siitä, että nyt tää p*ska muuten loppuu vihdoin. Ekoilla kierroksilla jo totesin pyörän muuttuneen todella radikaalisti. Ei pelkästään niin, että omituinen tärinä katosi, vaan myös koko pyörä tuntui ihan erilaiselta. Jotenkin paljon herkemmältä ja vakaammalta. Myös kaasulle mentäessä, ja jarrutuksessa pyörä käyttäytyi nyt ihan eri tavalla kuin ennen. Iso kivi putosi pois harteiltani ja oikeasti nauroin ja itkin samaan aikaan kypärän sisällä. Hyvä etten ajanut pitkin seiniä taas. Tuntui kuin olisin saanut jotain takaisin, jota olin ollut todella lähellä menettää. Siis ja oikeasti voin sanoa, että olin lähellä menettää, sillä olin vain jo niin tuskastunut tuohon ongelmaan, että ensimmäistä kertaa urani aikana lopettaminen kävi kyllä tänä kesänä mielessä. Kun ei vaihtoehtona ollut missään vaiheessa vain ”myydä pyörä ja ostaa uusi”, tai mitään muutakaan sellaista.
Tiedän, miten helppoa on olla jälkiviisas ja ajatella, että kyllähän tuo nyt olisi pitänyt tajuta. Mutta kun ei se vaan ole ihan niin yksinkertaista. Taka-akseli sinänsä meni ihan normaalisti paikalleen. Tuossa akselissa, joka minulla oli, on kierre siinä itse akselin päässä, eli poiketen vakiosta akselia ei päässyt työntämään loppuun asti läpi, jolloin tuon asian olisi ehkä helpommin saattanut huomata. Pyörää on kuitenkin käsitelleet tässä välissä useat kokeneet, jopa alan ammattilaiset, eikä kukaan huomannut äkkiseltään tuota. Kohtalon ivaa sekin, että kun minä en käytä edes koko takajarrua ajaessa, niin vika oli nyt sitten juuri siinä. No joo, toki ei itse jarrussa, mutta sen kiinnityksessä.
Sen sijaan, että käyttäisin energiani katkeraan ajatteluun kaikesta menetetystä rahasta ja ajasta, olen vain pääasiassa niiiiin helpottunut, että ongelma lopulta ratkesi. En tiedä kuinka paljon tämä tuska on ulospäin näkynyt, mutta kaksi kautta on käytännössä mennyt pilalle mokoman asian takia, ja toki ihan tolkuton määrä rahaa. Siis rahaa, jota ei todellakaan ollut. Nyt kuitenkin tuntuu, että sain vielä mahdollisuuden jatkaa ajamista, ja mikä parasta, oikeasti nuo parit treenit mitä loppukesästä ehdin toimivalla pyörällä ajamaan, tuntui vaan todella hyvälle. Sain ajamiseen sellaisen huolettomuuden takaisin, jota ei ole ollut viimeiseen kahteen vuoteen. Vaikka viime kaudella tuli tosi hyvä onnistuminenkin (SM-kisan voitto Kymiringillä), ei se silti poista sitä, että käytännössä viime kaudella fokus oli koko ajan vain ja ainoastaan siinä, mitä muutoksia tehdä pyörälle, että tärinä keulasta saadaan pois. Ei suinkaan siinä, että miten voisin ajaa jonkun kohdan paremmin, tai muuta vastaavaa, mitä normaalisti mietitään.
Asioita voi toki aina laittaa perspektiiviin, ja olen varsin tietoinen siitä, että kyseessä on VAIN moottoripyörä, ja minä taas puolestani todella etuoikeutettu, kun olen tätä pystynyt ylipäänsä tekemään. Mutta mikäänhän ei poista sitä aikaa, panostusta, ja työtunteja, joita tämän asian eteen on tehty. Luonnollisesti siinä vaiheessa kun kaikki valuu hukkaan kuin hiekka sormien välistä – tuntuu se aina ikävältä. Kaikella on tarkoitus, ja tälläkin varmasti joku. Ehkäpä se vielä jonain päivänä selviää, että mikä.
Iso kiitos kaikille tässä asiassa minua auttaneille, ja mukana myötäeläneille! Tietenkin isoin kiitos kuuluu Villelle, joka viimein vian pyörästä löysi. En todella tiedä miten tässä olisi jatkettu ilman tuota oivallusta. Hatunnosto myös jokaiselle, joka oikeasti on jaksanut tämän eepoksen lukea loppuun saakka 😉
